Sähköinen myynti ja markkinointi kuntoon

Veikkaan, että ajan puute on suurin ongelmasi.

Et ehdi millään opiskelemaan itsenäisesti kaikkia internetin ja sähköisten työkalujen koukeroita työsi ohessa.

Tiedätkö edes, mistä aloittaisit, kuka auttaisi tai kenet lahjoisit?

Oma kokemukseni on, että yleensä ne tehokkaimmat työkalut vaativat perehtymistä. Lopulta niiden käyttö on yksinkertaista ja tehokasta, mutta aloituskynnys on pahuksen korkea. Eikö tunnukin hieman epäreilulta, että maailma on pullollaan edullisia sinun arkeasi helpottavia ratkaisuja, joita et vain osaa käyttää?

Samalla tavoin kuin huippu-urheilu bisneskin ratkaistaan hyvillä välineillä. Ehkä Lance Armstrong pystyisi pyöräilemään Ranskan ympäri samanlaisella rotiskolla kuin minä suhaan Espoon katuja, mutta ajoille ei hänkään yltäisi. Samoin, ei sinunkaan bisnes viiletä ilman oikeita välineitä.

Kunnon työkaluilla kasvatat bisnestäsi ja teet arjestasi helpompaa

Yksi strateginen kilpailukeino on hankkia teknologinen etumatka. Kyse ei ole vain hienosta teoriasta, vaan työkalut helpottavat elämääsi hyvin käytännönläheisesti.

Mietipä esimerkiksi:

Miltä sinusta tuntuisi saada koulutusta tämän hetken tärkeimmistä markkinoinnin työkaluista? Innostuisitko? Entä miltä tuntuisi automatisoida myyntiäsi ja markkinointiasi, jotta aikaasi riittäisi enemmän perheellesi, harrastuksillesi ja sille tärkeälle relevantille työlle? Kuinka arvokasta sinulle olisi saada kerrankin sitä oikeasti konkreettista avustusta?

Enemmän aikaa ja enemmän rahaa. Enemmän mieluistasi työtä ja enemmän stressitöntä arkea.

Tarjoan yhteistyössä Luotain Consulting Oy:n kanssa koulutuksen:

  • Jonka avulla opit rakentamaan internetsivuistasi markkinointisi moottorin ja hankkimaan sivujesi avulla oikeasti kuumia liidejä ja lopulta asiakkaita.
  • Jonka avulla opit hallinnoimaan asiakkuuksiasi tehokkaasti ja tuottavasti.
  • Jonka avulla opit hankkimaan sivuillesi liikennettä edullisesti ja mittaamaan onnistumistasi.
  • Jonka avulla opit käyttämään sähköpostia myydäksesi tuotteitasi ja palvelujasi.

Jos et tunne yllä olevalle tarvetta, älä jatka pidemmälle.

Jos taas haluat saada oikeita ratkaisuja, tutustu minun, Pia Vilasen ja Rene Rendic:in uuteen 3 kuukauden koulutukseen, jossa opetamme juuri niitä työkaluja, joita sinä tarvitset työssäsi.

Pia Vilasen Luotain Consulting Oy järjestää kyseisen koulutuksen Tampereen keskustassa. Minä hoidan asiantuntijana nettisivuihin ja WordPressiin sekä sähköpostimarkkinointiin ja Googleen liittyvän ja Rene hoitaa Zoho-asiakkuushallintajärjestelmän nyanssit.

Sähköisen myynnin ja -markkinoinnin yrittäjäkoulutus on suunniteltu nimen omaan meidän kolmen yhteisten kokemusten perusteella juuri sinun tarpeeseesi.

Hinta on 1200 € + alv ja pirkanmaalainen yritys voi hakea Buustista tukea puolelle hinnasta. Hintaan sisältyy kuusi yhden päivän koulutusta. Nämä päivät pyöräyttävät sukat jaloistasi, takuuvarmasti!

Tutustu nyt esitteeseen ja varaa paikkasi heti! Kurssille mahtuu vain 12 hakijaa, joten älä odota enää hetkeäkään. Klikkaa vain alla olevaa linkkiä.

Sähköisillä työkaluilla sähköä bisnekseesi!

Ota Facebook-mainonta haltuun tänään

Sosiaalinen media voi olla musertava. Ainakin se on mieletön haaste niille yrityksille, jotka yrittävät oman toimintansa lomassa oppia mahdollisimman paljon tästä uudesta tavasta kommunikoida. Eikä yritysten tavoitteet jää vain pelkkään keskusteluun. Viisaat bisneksentekijät haluavat somesta myyntiä.

Tässä törmätään siihen kysymysten kivenkovaan muuriin. Missä, miten, milloin, paljonko se maksaa, kauanko siihen menee? Ja niin edespäin… Veikkaanpa myös, ettei esimerkiksi sinulla ole varaa laittaa Audia arvonnan pääpalkinnoksi pelkästään Facebook-faneja kalastellaksesi.

Eikö näytä siltä, että vain isoilla korporaatioilla on varaa käyttää Facebookkia myyntinsä kasvattamiseksi ja brändinsä kehittämiseksi? Eikö tunnu siltä, etteivät tuhansien eurojen mainostoimistot ole sinua varten? Voisit tehdä mainontaa itse, mutta oppiaksesi tehokkaaksi tarvitset apua. Sinulla ei kuitenkaan ole varaa eikä aikaa näihin jäätävän kalliisiin kurssituksiin, koulutuksiin ja valmennuksiin – jos niistä on edes apua.

Onneksi yksi Suomen internetmarkkinoinnin kirkkaimmista tähdistä on tuonut markkinoille tuotteen, jonka avulla jokaisella yrittäjällä on nyt varaa oppia tuloksellista Facebook-mainontaa. Teemu Kinnunen on tutkinut Facebook-mainonnan läpikotaisin ja rakentanut itseopiskelukurssin, joka toimii – melkeinpä pelottavan hyvin.

Mainostoimistojötkäleen tuntihinnalla saat paketin, joka opettaa sinut kasvattamaan myyntiäsi ja hankkimaan näkyvyyttä tuotteillesi. Ei vippaskonsteja, ei liirunlaarumia vaan todellista ja ennen kaikkea konkreettista opastusta Facebookin taltuttamiseksi.

Tässä syyt miksi minä rakastuin tähän tuotteeseen:

  • Suurin osa sosiaalisen median ”guruista” kertovat, kuinka oleellista on keskustella asiakkaan kanssa. Ja kun päästään myyntipuheisiin ja tuloksellisuuteen, ammattilaisten osaaminen ei olekaan enää niin timantinkovaa. Tosiasia on, että minä haluan myyntiä, ja keskustelu on loppujen lopuksi vain toisarvoista. Kun tajusin, että Teemun tuote opettaa tuloksellista Facebook-mainontaa, tuotteeseen sijoittaminen oli sen jälkeen minulle helppo päätös.
  • Facebook Jytky opettaa vähentämään luukuttamista ja tehotonta mainostamista. Kurssin jälkeen jokainen mainoseuroni osuu ja upottaa. Luukuttaminen on jokaisen bisneksen vihollinen, mihin tästä tuotteesta saa erinomaisen lääkkeen. Minusta ainakin tuntui mukavalta vaihtaa haulikko tarkkuuskivääriin.
  • Voin opiskella silloin kuin itselleni sopii ja istua vaikka sohvalla pyjamassa katsoen Teemun laadukkaita videoita.

Älä hukkaa enää hetkeäkään vaan tutustu tuotteeseen tarkemmin nyt.

Facebook Jytky tekee Facebook-mainonnasta helppoa!

Brändin rakentaminen A:sta Ö:hön

Aika tuttua kauraa tämä A:sta Ö:hön taitaa olla. Teemanhan näkee suhteellisen usein aikakausilehdissä ja blogeissa silloin, kun kirjoittaja pyrkii antamaan lukijalle helposti laajan ja kokonaisvaltaisen käsityksen henkilöstä tai asiasta. Ja jokainen tällaisia artikkeleita lukenut voi todistaa, että käytäntö toimii yllättävän hyvin.

Suosittelen teemaa sinullekin. Pystyt nimittäin osoittamaan yhdellä artikkelilla, kuinka paljon osaamista kauppaamaasi ideaan vaaditaan. Ehkä kirjoituksesi tekee lähtemättömän vaikutuksen myös siihen tiukimpaankin tee-se-itse-mieheen. Vähintäänkin artikkeli poikkeaa normista ja on siksi todennäköisesti kiinnostava.

Jatka lukemista …

Mitä epätavallinen sisällöntuotantosi tarvitsee

sisällöntuotannon kaavaVuoden verran sosiaalista mediaa ja sisällöntuotannon strategioita tuijottaneena kykenen jo hieman hahmottamaan sitä kaikkien himoitsemaa menestymisen kaavaa. Välillä tuntuu siltä, että ymmärtäisin mistä tässä kaikessa on kyse. Kuinka yritykset hankkivat lukijoita blogilleen, millaisia kirjoituksia jaetaan, miten sisältömarkkinointi toimii ja miten hyvä brändi rakentuu?

Vielä kun tietoni muuttuisi toiminnaksi tasaisen tappavaan tahtiin…

Jatka lukemista …

Miten saat ihmiset vihaamaan brändiäsi

Brändinne tarvitsee heimonOnko yrityksellänne strategia? Pystytkö välittömästi mielessäsi muodostamaan toimintasuunnitelman tuotteillenne, palveluillenne ja markkinoinnillenne? Kysymykseni on simppeli, mutta laittaa sinut kiemurtelemaan penkissäsi. Sinun on todennäköisesti vaikea nähdä mielessäsi, miltä edes nämä kolme näyttävät vuoden kuluttua.

Onko strategia välttämätön ympäristössä, jossa sosiaaliset verkostot ovat pääomaa? Mihin sitä tarvitaan, kun kykynne luovia nykyisessä mediaympäristössä määrittelee menestyksenne?

Jatka lukemista …

Idea on brändin sydän

brändin rakentaminen vaatii rajatun asiakaskunnanRinnassa pumppaava 300 grammainen lihas pitää sinut hengissä. Sen lisäksi se paljastaa merkityksiä ja tuppaa haluamaan asioita. Joskus sydämesi kertoo, mitä sinun pitää seuraavaksi elämälläsi tehdä.

Samalla tavoin kuin sinä, niin myös yrityksenne tarvitsee sydämen. Muutoin olette vain robotti, joka suoltaa turhaa roinaa maailmaan. Ilman intohimoa, tunnetta, halua ja rakkautta yrityksenne ei elä – se ainoastaan selviytyy. Ja jotta yrityksellenne voisi olla sydän, sillä täytyy olla idea.

Yrityksenne toimintaa ohjaa idea

Brändi rakentuu kolmesta asiasta, joista yrityksen idea on oleellisin.

Jatka lukemista …